Ahvenen kalastuksen kenties perinteisin menetelmä on tavallinen laiturilta onkiminen madolla. Ahvenen onkimisessa ei ole mitään vikaa, mutta pitemmän päälle se ei ole kovin jännittävää.
Tähän lyhyeen artikkeliin olemme keränneet perustietoa ja vinkkejä ahvenen kalastukseen liittyen.
Ahven elää pitkin rannikkoa, erityisesti suojaisissa sisälahdissa joissa on kasvillisuutta. Ahven on parvikala, minkä vuoksi se onkin erittäin yleinen saaliskala. Ahvenparvet viihtyvät vedenalaisilla matalikoilla, jotka ovat ympäristöään lähempänä pintaa. Myös vedenalaiset rinteet ovat tyypillisiä ahvenpaikkoja. Myös salmet, joissa on virtausta, saavat ahvenet viihtymään. Toisinaan ahvenia on myös kaislikoiden laidoissa.
Oleellisinta ahvenen kalastuksessa on syvyys. Ahvenparvet vaihtavat syvyyttä mm. veden lämpötilan ja tuulen mukaan, mikä tekee ahvenparven löytämisestä toisinaan hakuammuntaa. Jos ahven ei melko nopeasti nappaa vieheeseen, kannattaa paikkaa ja syvyyttä vaihtaa. Hyvä merkki ahvenparvesta on pienten kalojen kuhina pintavedessä, kun ahvenet saalistavat niitä parvessa.
Ahvenen syönti sijoittuu useimmiten aamuun ja iltaan. Kannattaa kalastaa vain fileekokoisia ahvenia, siis yli 400-grammaisia. Niistä saa fileerattua nopeasti pannulla paistettavaa. Pienemmätkin ahvenet maistuvat yhtä hyvältä, mutta perkaamisessa on paljon työtä ja vain vähän syötävää.
Suurimmat ahvenet ovat yli kilon painoisia, mutta sellaisia saadaan Suomessa harvoin.
Ahvenen kalastuksessa virvelillä paras menetelmä on jigaus, jota voi kokeilla koska tahansa avovesiaikaan. Jigi on koukku, jossa on kiinteä paino. Jigiin pujotetaan muovinen mato, toukka tai kala. Jigin pyrstön vikkelä liike ja aito ulkonäkö houkuttelevat ahvenia tehokkaasti. Oikeisiin matoihin ja toukkiin verrattuna jigit ovat siistejä käsitellä.
Ahven pyristelee tauotta siiman päässä. Se vedetään tasaisella kelauksella veneeseen. Alle puolen kilon ahvenet kannattaa nostaa suoraan siimasta veneeseen. Vasta jos siiman päässä on kilon kokoluokan ahven, kannattaa se nostaa veneeseen haavilla.
Ahventa jigatessa saadaan usein saaliiksi myös kuhia ja haukia.
Ensin jigi heitetään aivan kuten heittokalastuksessa muutenkin. Heiton jälkeen odotetaan, että jigi vaipuu pohjaan asti. Siima löystyy hetkellisesti, kun jigi tavoittaa pohjan. Kun jigi on pohjalla, sitä raahataan tai hyppyytellään pohjaa pitkin. Hypyt saadaan aikaan kelaa pyöräyttelemällä, vapaa ei tarvitse liikutella. Jokaisen hypyn jälkeen annetaan jigin vajota takaisin pohjaan. Venymätön kuitusiima pidetään tiukkana koko ajan niin, että kalastaja tuntee, jos ahven tai muu kala hamuilee jigiä. Silloin tehdään nopea vastaisku, nykäistään siimaa kammen pyöräytyksellä tai vapaa nopeasti nostaen, jolloin jigi tarttuu kiinni kalan huuleen. Ilman vastaiskua jigillä ei saa kalaa.
Jigin koko valitaan saaliskalojen mukaan, jigin paino syvyyden perusteella.
Pienillä ns. mikrojigeillä saadaan helpoiten saalista, mutta silloin saaliskalatkin ovat yleensä pieniä. Myös koukun pitää olla lyhyt ja ohut, jos siihen pujotetaan pieni jigi. Myös painavia, mutta lyhyitä jigikoukkuja on olemassa. Suosittuja jigien värejä ovat vihreä, keltainen, oranssi, vaaleanpunainen, valkoinen ja ruskea. Keväällä suositaan heleitä värejä, syksyllä tummia. Monen värin yhdistelmät toimivat hyvin.
Jigejä on monen painoisia. Matalaan alle 3 metrin veteen sopivat 7 – 10 grammaiset jigit. 10 metrin veteen tarvitaan jo 15 grammaisia jigejä. Syvän veden jigauksessa on maltettava odottaa niin kauan, että jigi tavoittaa pohjan. Silloin siima löystyy hetkellisesti. Tuulisissa olosuhteissa on käytettävä painavampia jigejä kuin tyynellä.
Perinteisesti ahvenia on ongittu madoilla. Pohjaonginta heittopainon avulla ja pintaonginta koholla onnistuu nykyäänkin, jos on matoja. Ns. polvikoukkuun voidaan pujottaa kalasyötti ja silloin saadaan isojakin ahvenia, jos niitä on paikalla. Huonolla syönnillä luonnolliset syötit ovat parempia kuin keinotekoiset.
Isoa ahventa virvelöidään myös syöttikalalla. Esim. silakka, salakka tai särki voidaan pujottaa polvikoukkuun. Tällä menetelmällä on paremmat mahdollisuudet saada suuria ahvenia kuin jigillä. Elävän syöttikalan käyttö on kielletty.
Pilkintä on talvikalastuksen menetelmä ja ahven tärkein saaliskala. Ahvenen pilkinnässä oleellisinta on löytää ahvenparvi, joka oleilee aina tietyssä syvyydessä. Paras tapa löytää oikea syvyys on edetä rannan matalasta vedestä kohti syvempää vettä, ja kairata uusi reikä esim. 10 metrin välein, kunnes ahvenparvi löytyy.
Pilkille tarvitaan talvivälineet, pilkkivapa ja jääkaira. Yhä useammin käsikäyttöinen kaira on vaihdettu akkuporakoneella toimivaan. Vieheenä käytetään pystypilkkejä, jonka alapuolella voi olla värikoukku tapsin päässä, tai tasapainopilkkejä. Kolmas viehetyyppi ovat mormuskat, pienet pyöreähköt metallivieheet, joissa voi olla karvapyrstö. Tarvitaan myös reppujakkara istuimeksi. Välineet on helpointa kuljettaa ahkiolla (suuri veneen muotoinen pulkka).
Talvikalastuksessa on erityisesti ajateltava turvallisuutta. Jään paksuutta on tutkittava koekairauksilla. Paras vaate on kelluntapuku, joka sekä pitää pilkkijän lämpimänä että kelluttaa, jos jää pettäisi. Tällaisen onnettomuuden varalta on kaulassa oltava jäänaskalit, joilla avannosta ylös pääsy on paljon helpompaa kuin ilman. Turvallisuuden kannalta ahkio on tärkeä väline, koska sillä on helpointa kuljettaa jäihin pudonnut pilkkijä turvaan ja lämpimään, jos pilkkijä ei kykene kävelemään. Turvavälineenä ahkio on sitä tärkeämpi, mitä kauempana ollaan rannasta.
Kun etsitään ahventa, paikkaa vaihdetaan vähän väliä, jos ahvenparvea ei löydy. Uusia avantoja kairataan koko ajan. Joskus tarvitaan aivan järjettömän rajua liikettä ahventen herättämiseksi ja niiden houkuttelemiseksi paikalle. Liikettä ei ahvenen kalastamisessa voi olla liikaa. Toisin on kuhan pilkinnässä, jossa rauhallinen liike ja jopa kalojen odottelu paikallaan voi olla hyvä taktiikka.
Tavallisin syötti ahvenen pilkinnässä on kärpäsentoukka. Niitä on monen värisiä, punaista suositaan eniten. Huonolla syönnillä saattavat surviaissääsken toukat olla tehokkaimpia.
Tasapainopilkki on pidettävä jatkuvassa liikkeessä, pystypilkki toimii rauhallisemmallakin liikkeellä. Kun ahven ottaa kiinni, se hinataan suoraan siimasta jäälle. Pilkkivavan kela on niin pieni, että sitä ei käytetä kalastettaessa, se on vain siimavarasto. Kehävapaa voi käyttää apuna ahventa ylös nostettaessa ja kalan irrottamisen jälkeen kehävavalla voi nopeasti laskea vieheen samalle syvyydelle, jossa ahvenparvi sillä hetkellä on.
Kalat pitää aina tainnuttaa heti tai päästää heti takaisin veteen. Viime vuosina on kiinnitetty yhä enemmän huomiota siihen, että elävien kalojen jättäminen veneen pohjalle tai jäälle hyppimään, on eläinrääkkäystä. Kala myös maistuu paremmalta ja säilyy paremmin, kun se verestetään. Toisin sanoen viilletään veitsellä auki kiduksista sydämeen johtava verisuoni. Ennen verestystä kala pitää tainnuttaa lyömällä papilla (kalanuija) tai pihdeillä niskaan. Jos kala vapautetaan, on se tehtävä mahdollisimman nopeasti, jotta kalan silmät eivät ehdi jäätyä pakkasessa.
Ahvenen järvi- ja merikalastuksen tärkein ero on ahventen koossa. Merellä ahvenet ovat keskimäärin paljon suurempia kuin järvillä. Tämä johtuu siitä, että meressä on enemmän vettä ja siksi myös enemmän ravintoa ahvenille. Toisinaan saamme lukea kalastuslehdistä ja mediasta jonkin syrjäisen järven jättiahvenista. Siinä taas on kysymys kalastuspaineen vähäisyydestä. Kalat kasvavat suuriksi, jos niitä ei kalasteta jo pieninä.
Muita oleellisia eroja ahvenen kalastuksessa järvellä tai merellä ei juurikaan ole. Meri tietysti lämpenee hitaammin kuin järvi, joten merellä ahventen käyttäyminen tulee aina hieman jäljessä verrattuna järviin.
Keväällä ahventa kalastetaan ihan samalla tavalla kuin syksyllä ja avovesiaikaan muutenkin. Paikat ovat samoja, kuten myös kalastusmenetelmät. Kaikuluotaimesta on apua vedenalaisten matalikkojen löytämisessä. Luotain antaa myös yleiskuvan siitä, onko pohjassa kaloja.
Ahven nousee kutemaan kevään lopulla, kun vedet alkavat lämmetä. Isommat ahvenet oleilevat syvemmällä ennen kutua, eivätkä ota helpolla vieheeseen. Pääsääntöisesti ahven kuitenkin syö keväällä ihan samalla tavalla kuin muinakin vuodenaikoina. Myös keväällä on oleellisinta löytää ahvenparvi.
Ahvenen yleisin valmistustapa on tietysti ahvenfileet. Ehkä parhaimmillaan ahvenfileet ovat melkein millä vain jauhoilla kuorrutettuna ja voissa paistettuna. Suolaa ja joitakin yrttejä voi lisätä oman maun mukaan. Uudet perunat, maissi, tartar-kastike, parsa ja mustat oliivit käyvät lisukkeeksi.
Kirjoittaja on yksi Suomen kokeneimmista kalastusoppaista.
Jo 23 vuotta elämyksiä luonut Augur Kalastuspalvelu järjestää kalastusretkiä, saunomista ja majoitusta kaikenlaisille ryhmille Rönnäsin alueella Loviisassa.