Taimen on erittäin haluttu saaliskala ja lohensukuiset kalat ovat makunsa puolesta arvostettuja. Taimenen saaminen vapavälinein merestä on haastavaa ja sitä paremmalta onnistuminen tuntuu.
Tässä artikkelissa keskitymme ensisijaisesti meritaimenen kalastukseen. Käymme läpi mm. perustietoa, taimenen kalastuksen ajankohdat keväästä syksyn tyrskykalastukseen, sekä yleisimmät välineet ja tekniikat.
Luontaisesti taimenet nousevat lohen tavoin syksyllä jokiin kutemaan. Suurin osa joista on kuitenkin padottu ja pyydyskalastus jokisuiden lähellä on voimakasta. Näistä syistä taimenen luontainen lisääntyminen onnistuu nykyisin Suomessa huonosti. Kutemista tapahtuu jonkin verran myös saaristossa. Taimenta myös istutetaan, istukkaat erottaa siitä, että niiden rasvaevä on leikattu.
Rasvaevällinen taimen on kokonaan rauhoitettu meressä, koska laji on sukupuuton partaalla. Sellainen on aina varovaisesti vapautettava. Istutetut, rasvaeväleikatut, taimenet on tarkoitettu kalastettaviksi, mutta niidenkin osalta on kunnioitettava 50 cm:n alamittaa. Veneessä pitää siis olla mittanauha tai veneen laitaan liimattu pituusasteikko.
Lohi ja taimen on opittava erottamaan toisistaan. Taimenella on pilkkuja kyljissään koko alalla ja taimenen pyrstö on suora. Lohella pilkut ovat suurimmalta osin kylkiviivan yläpuolella ja pyrstössä on lovi. Lohen alamitta on 60 cm.
Joessa ja purossa taimen on rauhoitettu 1.9 – 30.11. Eli kutuaikaan.
Vesistöissä, jotka eivät ole yhteydessä mereen, on taimenen alamitta 45 cm. Esim Lapin tunturijärvissä kalastetaan näinkin pieniä taimenia. Tarkemmat tiedot taimenen kalastuksen rajoituksista ja alamitoista löydät esim. täältä ja ne onkin syytä olla hallussa, mikäli mielii taimenta kalastamaan.
Keväällä paras aika meritaimenen kalastukseen on huhtikuussa jäiden lähdöstä toukokuuhun. Tämän jälkeen vesi lämpenee liikaa (+15 alkaa olla jo liian paljon), joten kesä ei ole hyvää aikaa taimenen kalastukseen.
Syksyllä paras aika meritaimenen kalastukseen on lokakuusta jäiden tuloon, yleensä joulukuuhun. Toiset aloittavat jo syyskuussa, mutta lokakuussa vedet ovat varmasti viilentyneet tarpeeksi. Joulupöytään voi siis pyytää taimenen itse. Jäättömänä talvena voi taimenta kalastaa koko talven, jos saa veneen veteen. Siihen liittyy riskejä, koska kukaan kalastaja ei halua, että vene juuttuu jäihin. Veneen talvihuoltoa ei myöskään kannata tehdä moneen kertaan.
Meritaimenen kalastus vaatii jonkin verran välinehankintoja, mutta alkuun pääsee melko helpolla.
Normaali haukivapa on pituudeltaan sopiva veneestä tapahtuvaan meritaimenen kalastukseen. Jäntevä ja tunnokas vapa tekee heittämisestä miellyttävää.
Laadukas nailonsiima on parempi taimenen väsyttämisessä kuin venymätön kuitusiima. Mutta kun nykyaikana jo melkein jokaisella kelalla on kuitusiimaa, kyllä silläkin voi taimenta kalastaa. Siiman ei tarvitse joustaa, jos vavan kärki taipuu.
Haukikoon pitkävartinen haavi on välttämätön taimenen venekalastuksessa. Jos kalastetaan rannalta kahluuhousuissa, voi väsytetyn taimenen “taluttaa” rantaan, uittaa rantahiekalle.
Suomessa on taimenen heittokalastuksessa käytetty perinteisesti kapeita noin 8 cm:n lusikkauistimia, kuten Paravan Salamander. Kokometallisten lusikoiden rinnalle kehitti Erkki Virolainen kevennetyn lusikkauistimen, EV Trutan. Metallisen ytimen ympärille on siinä laitettu polyuretaania, joka kelluttaa uistinta ja saa sen uppoamaan hitaasti väristen vaakatasossa. Silti vieheellä on painoa noin 18 g, mikä mahdollistaa pitkät heitot.
Kolmas kehitysvaihe taimenvieheissä oli tanskalaisten rannikkovaappujen tyyppiset 13 cm pitkät vähäeleisesti liikkuvat puikot, esimerkiksi Vekkuli. Puna-musta kuuluu parhaimpiin väreihin. Neljäs viehetyyppi taimenen kalastukseen on heittoperho – virvelillä heitettävä perho, joka leijailee vedessä, sitä voi uittaa hitaasti pohjan tuntumassa.
Erityinen ongelma taimenen kalastuksessa on, että noin puolet tärpeistä jää tärpeiksi, koska taimenet irtoavat usein teutaroidessaan rajusti. Siksi meritaimenen kalastuksessa on erityisen tärkeätä, että koukut ovat terävät. Haukiperuke haittaa taimenen kalastuksessa. Tarkkanäköinen taimen saattaa nähdä perukkeen ja peruke voi haitata pienen vieheen uintia. Taimenen kalastuksessa kaikki on pienestä kiinni, joten varmuuden vuoksi ei peruketta käytetä.
Uittotekniikka vaikuttaa siihen, iskeekö taimen vieheeseen. Tärkeintä on pysäyttää kelaus vähän väliä niin, että viehe vaipuu syvemmälle. Nämä pysäytykset saavat kalan vaistot toimimaan, iskurefleksi suorastaan pakottaa kalan iskemään. Värikoukku, jossa on näkyvä iskupiste, vahvistaa iskurefleksiä. Taimenviehettä kannattaa uittaa hitaasti ja antaa kalalle aikaa reagoida. Ei kuitenkaan niin hitaasti, että koukkuihin tarttuu pohjasta roskaa.
Tyypillistä meritaimenen käytöstä on, että siiman päässä se riehaantuu – tekee syöksyjä, vetää siimaa kelalta ja tekee hyppyjä. Taimenen voi saada rauhoittumaan viemällä vavan kärjen lähelle vesirajaa. Silloin taimenta kelataan venettä kohti pinnan suuntaisesti. Kelan jarru pitää säätää niin, että kalan voi pakottaa lähemmäs, mutta syöksyessään taimen saa kuitenkin siimaa kelalta.
Vaatetuksesta sen verran, että kun kylmän veden aikana meritaimenen kalastajat menevät avomeren äärelle, on päälle puettava kelluntapuku tai täysin vettä pitävä pelastuspuku. Niiden päälle on vielä puettava paukkuliivi tai vähintään tavallinen veneliivi. Turvallisuuden lisäksi on kysymys mukavuudesta, kunnon puku on lämmin. Kylmässä tarvitaan myös heittokalastukseen sopivat ohuet käsineet. Kaulan suojaksi on putkihuivi eli buffi mukava.
Taimenen kalastus keväällä on mahdollista heti jäiden lähdön jälkeen, tavallisesti huhtikuussa. Keväällä meritaimenta etsitään veden lämmön avulla. Aurinko lämmittää pintaveden huomattavasti syvää vettä lämpöisemmäksi. Kalastajan on siis järkeiltävä, missä on lämmintä vettä, josta taimenet tulevat nauttimaan. Kovassa aallokossa ei pintavesi pääse lämpiämään. Kevyt tuuli, joka työntää pintavettä avomeren suunnasta esim. etelään avautuvaan lahteen, on hyvä ottipaikka taimenelle keväällä.
Auringonpaiste on hyvä asia lämmittäessään vettä. Kalojen silmät kuitenkin ärsyyntyvät suorasta auringosta. Taimen asettuu merellä samantapaisiin paikkoihin kuin joella. Esim. kiven taakse, varjoisalle puolelle.
Taimenen kevätkalastus päättyy viimeistään silloin, kun veden lämpö nousee 15 asteeseen. Silloin taimenet siirtyvät merellä yhä ulommas. Niiden tavoittaminen on vaikeaa, valoisana kesäyönä joku on siinä onnistunut. Kesällä lämpimän veden aikaan ei taimenta kannata kalastaa. Taimenet ovat silloin kaukana merellä, harvoin pinnassa.
Etelä-Suomen järvillä taimen on lähes kaikki istutettua ja sitä on vähän. Vetouistelu on se menetelmä, jolla sitä voi yrittää. Suurin osa kalastajista keskittyykin meritaimenen kalastamiseen.
Lapin tunturijärvillä saadaan raudun pilkinnän yhteydessä usein taimenia. Niitäkin saa parhaiten Ruotsin ja Norjan Lapissa, koska Suomessa verkkokalastetaan Lapissakin. Taimenen pilkkiminen on samanlaista kuin raudun pilkintä.
Taimenen kalastus joella on Suomessa mahdollista, mutta kovin vaikeaa ja siitä on paljon erimielisyyttä. Esimerkiksi Kymijoella tilanne on se, että ammattikalastajille on annettu niin paljon rysälupia jokisuun lähelle, että taimenta nousee jokeen hyvin vähän. Vastuullisen kalastuksen kannattajina emme suosittele taimenen kalastusta esim. Kymijoella, koska taimenkanta on siellä niin pieni. Emme esim. järjestä siellä kalastusretkiä näistä syistä.
Taimenen ja sen sukulaisten jokikalastukseen on hyvät mahdollisuudet esim. Norjassa, Alaskassa, Kanadassa ja Islannissa. Suomessa kannat ovat niin pieniä, että vastuullisinta olisi jättää taimenet rauhaan joilla ja keskittyä merikalastukseen.
Taimenta heittokalastetaan rannalta joessa lusikkauistimilla. Heittoperhotkin toimivat. Kannattaa heittää kivien lähelle ja monttuihin.
Taimenta voidaan myös soutu-uistella isoissa joissa, jos niissä on taimenta. Veneen perässä vedetään tavallisimmin lohivaappuja, joihin voi taimenkin ottaa.
Lohen/taimenen soudussa veneen kokka on vastavirran suuntaan, vieheet tietenkin alavirran suuntaan. Soutamalla ohjataan ja hidastetaan veneen ajelehtimista. Vaaput ohjataan akanvirtapaikkoihin. Esim kiven molemmilla puolilla, ylävirran ja alavirran puolella, on vuolaassa virrassa ns. peili – paikka jossa kala voi pysytellä pitkään. Isossa joessa lohensoutaja seilaa joen laidasta laitaan ja ikään kuin “maalaa” vaapuilla kiinnostavat kohdat. Suomessa tällainen kalastus on mahdollista Tornion-Muonion joessa ja Tenojoessa. Muissa joissa ei ole enää juuri ollenkaan lohta eikä taimenta.
Jos venettä ei ole saatavilla, taimenen kalastus rannalta on yksi vaihtoehto.
Taimenta voi yrittää rannasta sekä merellä, järvellä että joella. Meritaimenet ovat lähimpänä mannerta keväällä heti jäiden lähdettyä ja juuri ennen jään muodostumista syksyllä. Silloinkin parhaita paikkoja ovat meren suuntaiset niemen tai saaren kärjet. Näissä paikoissa on tosin yleensä mökkitontteja, joille ei saa mennä ilman lupaa. Ole siis tarkkana.
Kun vesi jälleen viilenee syksyllä, yleensä lokakuussa, alkaa uusi taimensesonki. On myös monta kertaa todeksi havaittu sanonta, että taimen tulee katsomaan ensilunta. Syksyn meritaimenen kalastus tunnetaan myös nimellä tyrskykalastus, koska melkein aina on tuulta ja aallokkoa.
Syksyiset taimenpaikat ovat saarten kärkiä, jotka kuroutuvat merta kohden. Ne ovat paikkoja, joissa vesi liikkuu, mutta kivien väliin muodostuu sellainen akanvirta, jossa taimenen on helppo pysyä paikallaan.
On kaksi teoriaa miksi meritaimenet hakeutuvat tällaisiin paikkoihin. Toisen mukaan aallot painavat rantakiviä vasten pikkukalaparvia ja taimenet syövät reunimmaisia hiukan pökertyneitä kaloja. Toisen käsityksen mukaan taimenet tulevat nauttimaan hapekkaasta vedestä tyrskyihin.
Ei kuitenkaan ole niin, että mahdollisimman tuulinen päivä olisi paras sää taimenen kalastukselle. Kalastajien pitää ajatella omaa turvallisuuttaankin. Liian kovassa aallokossa on sekä veneen käsittely että tarkkojen heittojen teko vaikeaa. Eivätkä kalatkaan pidä siitä, jos aallokko kolhii niitä kiviä vasten. Tällöin ne siirtyvät syvemmälle, heittokalastajan ulottumattomiin.
Taimenpaikka on usein kivikkoinen ja sitä kannattaa lähestyä tuulen suunnasta. Veneen ajelehtimista hidastetaan moottorin avulla, veneen perä tuuleen päin. Tällaisessa kalastuksessa pitää veneen olla riittävän suuri ja merikelpoinen, etteivät aallot tule moottorikaivon kautta sisään veneeseen.
Venettä ei pidä päästää niin lähelle karikkoa, että potkuri osuu kiviin. Silti on uskallettava lähestyä taimenpaikkaa niin paljon, että se saadaan heittoetäisyydelle. Trimmi kannattaa nostaa melko ylös, ei kuitenkaan niin ylös, ettei potkuri saa kunnon otetta vedestä. Vene tavallaan riippuu potkuristaan aallokossa. Veneen hallinnassa auttaa paljon, jos kippari tuntee paikan vaaralliset kivet. Parhaiden taimenpaikkojen kiviin kannattaa tulla tutustumaan hyvän sään aikana.
Veneen kuljettajalla on taimenen syyskalastuksessa iso rooli, pitää päästä lähelle kaloja rikkomatta kuitenkaan potkuria. Yleensä kippari keskittyy vain ajamiseen ja muut kalastavat.
Syksylläkin voi merellä muodostua sumua ja iltaisin tulee aikaisin pimeää. On eksymisen vaara. Kartan lisäksi veneessä pitää olla navigaattori.
Jos haluat päästä kokeilemaan meritaimenen kalastusta, kaikkein helpoin tapa siihen on kalastusoppaan matkassa. Tällöin kalastusopas hoitaa veneen kuljettamisen, tietää parhaat ottipaikat ja sinä voit kavereidesi kanssa keskittyä vain itse olennaiseen.
Kirjoittaja on yksi Suomen kokeneimmista kalastusoppaista.
Jo 23 vuotta elämyksiä luonut Augur Kalastuspalvelu järjestää kalastusretkiä, saunomista ja majoitusta kaikenlaisille ryhmille Rönnäsin alueella Loviisassa.