fbpx

Tarponia kalastamassa Nicaraguassa

Tarponin kalastus Nicaraguassa

​​Oli ensimmäinen kalastuspäivä San Juan –joella, joka virtaa Nicaragua–järvestä Costa Rican kautta Atlanttiin. Meitä oli kalastusopas Jose ja kaksi venekuntaa suomalaisia kalamiehiä. Mukana olivat Petri Jaakkola Jaakkola Toursista ja Jari Tuiskunen, retken tilaaja ja kokenut kalastustoimittaja.

​Liikuimme jokiveneillä ja uistelimme. Siimojen päässä oli eri värisinä Rapala Super Shad Rapeja, joka on haukivieheenä tunnettu nimellä possu. Olin voittanut eilisessä heittokalastuksessa suurimman kalan palkintona sinihopeisen possun, joka nyt oli siiman päässä.

​Puolen tunnin uistelemisen jälkeen erään rantahuvilan edessä se tarponi iski. Tein tukevan vastaiskun, kaksikin, niin kuin oli opetettu. Kalan isku tuntui aluksi isolta hauelta. Saman tien tarponi hyppäsi noin 50 metrin päässä veneestä. Komea kala nousi vedestä kuin hopeinen pylväs ja loiskautti vettä koko massallaan. Kalastusopas Jose arvioi painoksi 60 kg.

Tarponin väsytys

Alkoi puolentoista tunnin väsytystaistelu. Päälläni oli valmiiksi väsytysvyö, jonka olin alun perin hankkinut Norjan merikalastusta varten ja sitten käyttänyt menestyksellisesti Panamassa. Kun vavan tyven saa vyön koloon, se ei töki jalkoväliä ja vavasta saa otteen ylempää ja voi käyttää vipuvartta kalan vetämiseen. Tarponi oli hyvin kiinni koukuissa ja sain sen välillä lähemmäs venettä. Sitten se taas innostui vetämään siimaa ulos valtavalla voimallaan.

Sitten tehtiin merkillinen havainto. Tarponi hyppäsi eri suunnassa kuin mihin vavastani lähtevä siima kulki. Päättelimme, että siima koukkaa kiven takaa. Vähän myöhemmin se osoittautui joen pohjalla makaavaksi hakopuuksi, josta siimaa ei saatu irti. Kokenut oppaamme näki, että kala on nyt rauhallisessa tilassa, ”tranquil”, se kerää voimia. Hän katkaisi siiman ja sitoi sen nopeasti oman vapansa siimaan. Minä sain jatkaa väsytystä toisella vavalla.

Tarponi teki yhteensä kuusi hyppyä ja lukemattomia syöksyjä. Mutta lopulta se väsyi ja tuli veneen vierelle. Opas Jose otti nylonperukkeesta kiinni. Silloin kala voitiin laskea saaduksi. Valitettavasti kiduksista koukkuihin tarttunut kala vuoti verta valtoimenaan. Näimme kaikki, ettei sen vapauttaminen tullut kysymykseen, vaikka kaikki tarponit pyritään vapauttamaan. Jose veti tarponin laidan yli veneeseen, minulla ei heti olisi siihen ollut voimia.

Tarponista uusi ennätyskala

San Juan –joella tarponia kalastetaan vain kalastusmatkailun yhteydessä. Emme nähneet joella yhtään paikallista vapaa–ajan kalastajaa emmekä yhtään ammattikalastajaa. He kalastivat Nicaragua–järvellä. Tarponilupia myönnetään vain harvoille opastettua kalastusta harjoittaville matkailuyrityksille. Kalastusta valvoo tällä rajajoella armeija, jolle ilmoitettiin, että olemme joutuneet tappamaan tarponin. Kala sidottiin narulla päivän ajaksi rantapuuhun ja Jose myi sen illalla ravintolaan. En ymmärrä, miksei krokotiili syönyt sitä rantavedessä.

Olin väsynyt ja onnellinen. Sain ensimmäisenä päivänä tarponin, vieläpä suuren! Tämä noin 60–kiloinen ilmeisesti silakan sukulainen on suurin veneeseen asti saamani kala. Tarponin suukin menee samaan tapaan laskoksille kuin silakan. Kukaan muu ryhmästämme ei sitten saanutkaan isoa kalaa veneeseen, vaikka kalastimme vielä monta päivää. Monella oli vähän aikaa siiman päässä tarponi, hyppyjäkin näimme, mutta kaikki muut irtosivat pian. Näitä jättiläisiä oli joessa nyt vähemmän kuin ennen, olihan tämä Jarille jo neljäs matka tälle joelle. Tärpit olivat nyt varovaisia. Jo viikkoa myöhemmin oli tarponeja taas saatu enemmän.

Vastuullista kalastusta San Juan-joella

Kalastus San Juan –joella oli myös viidakkoretki veneellä. Näimme suunnilleen sata trooppista puulajia. Puiden oksilla hyppi mölyapinoita, jonka lisäksi näimme myös leguaaneja ja krokotiilejä. Linnuista tunnistin haikaran, flamingon ja pelikaanin. Näissä sademetsissä elää vielä jaguaarejakin, vaikka niitä emme nähneet. Historiasta kuulimme espanjalaisten 1700–luvulla rakentamassa linnoituksessa, josta El Castillon kylä oli saanut nimensä.

Kalastus on San Juan –joella järjestetty järkevästi ja vastuullisesti. Pyydä ja päästä kalastus on ainoa järkevä toimintatapa tällaisen ainutlaatuisen kalakannan kanssa. Kalastusmatkailun avulla tarponeista saadaan parhaat mahdolliset tulot ja ohessa kehittyvät muutkin matkailuelinkeinot. Kalastusmääräyksiä noudatetaan tarkasti, koska valvontaa tekevät sotilaat taistelivat vielä 90-luvun alussa viidakoissa (sandinistit ja contrat). Kunpa kaikki maailman sotilaat määrättäisiin kalastuksenvalvojiksi.

Erik Herlevi

Kirjoittaja on yksi Suomen kokeneimmista kalastusoppaista. Jo 20 vuotta elämyksiä luonut Augur Kalastuspalvelu järjestää kalastusretkiä, saunomista ja majoitusta yritysryhmille ja muille ryhmille Rönnäsin alueella Loviisassa.
Lue lisää

Jos blogi oli mieleesi, kerro siitä kavereillekin!

Erik Herlevi on yksi Suomen kokeneimpia kalastusoppaita ja Augur Kalastuspalvelu on järjestänyt kalastusretkiä yrityksille ja muille ryhmille Suomenlahdella jo yli 20 vuoden ajan. Lisäksi Erik on näyttötutkintomestari kalastusopaskoulutuksessa ja valittu vuoden kalastusoppaaksi 2009.